EEKI KUPARISELLE EM KULTAA, NIKO MÄKINEN KESKEYTTI

Julkaistu aiheesta Tapahtumat | 18.11.2015

EEKI KUPARISELLE EM KULTAA
West Coast Racing Clubia edustava Eeki Kuparinen on ajanut komean sulan kypäräänsä.

Kuparinen saavutti Valenciassa ajetussa FIM CEV Repsol sarjan kauden päätöskisassa Superbike-luokan yksityiskuljettajien EM-tittelin. Lisäksi Kuparinen ylsi EM-sarjan loppupisteissä viidenneksi kaikki kuljettajat mukaan luettuna.

Motomarket Racing-tiimin BMW:llä kisaava Kuparinen varmisti tavoitteena olleen yksityiskuljettajien mestaruuden sijoittumalla kauden 11. osakilpailussa yhdeksänneksi.
Voittoon viiletti jo edellisessä osakilpailussa Euroopan mestaruuden Yamahan puikoissa varmistanut espanjalainen Carmelo Morales, josta Kuparinen jäi Ricardo Tormo-radalla 31,957 sekuntia.

Kuparinen piti tiukasti pihdeissään hänet yksityiskuljettajien tittelistä Kawasakilla haastamaan lähteneen ranskalaisen Pierre Texierin. Texier sijoittui kisassa kahdeksanneksi 0,283 sekuntia suomalaisen edellä.

NIKO MÄKISELLE KAUDEN AINOA KESKEYTYS
Team Stratoksen Yamahalla ajavan, myös West Coast Racing Clubia edustava Niko Mäkisen kohtaloksi koitui keskeytys samalla FIM CEV Repsol-sarjan päättäneessä Valencian kisassa.
Aika-ajoissa kauden parhaan saavutuksensa (10.) ajanut Mäkinen lähti kisaan luottavaisin mielin mutta ketjujen katkeaminen kisassa päätti kisan ja pistetilin kartutus koki kolauksen.
Kuparinen vei yksityiskuljettajien sarjan nimiinsä pistein 165. Mäkisen 79 pistettä oikeuttivat ”privateers” puolella kymmenenteen sijaan.

West Coast Racing Club onnittelee molempia clubin kuskeja hienosti sujuneesta kaudesta ja toivoo onnistunutta jatkoa kaudelle 2016.

Kauden tulokset ja materiaalit löytyvät FIM CEV Repsol nettisivustolta: www.fimcevrepsol.com
Teksti osittain lainattu BIKE

EUROOPAN MESTARUUS SARJAN FINAALI VALENCIA 15.11.2015

Julkaistu aiheesta Tapahtumat | 10.11.2015

Vielä on kisakautta jäljellä…

http://www.fimcevrepsol.com/en

WCRC:n kuskit Eeki Kuparinen ja Niko Mäkinen kisaavat EM-finaalissa 15.11.2015.
Eeki taistelee yksityiskuljettajien mestaruudesta.
Nikolla kova vääntö sarjan sijoituksesta, kolmella kuskilla sama pistemäärä: http://www.fimcevrepsol.com/en/results/results…

Aikataulu löytyy: http://www.fimcevrepsol.com/en/races/info…

Kisastudiot pystyyn ja jännittämään. Täällä ei sopupelejä harrasteta.

Kisat näkyy livenä täältä: https://www.youtube.com/watch?v=-6ZgD_xox_k

FINNISH SUPERBIKE ALASTARO 2015 ”PULKASSA”

Julkaistu aiheesta Tapahtumat | 10.08.2015

Tervehdys kaikille ja ISO KIITOS Finnish Superbike Alastaron 2015 järjestelyissä mukana olleille talkoolaisille, kilpailun toimihenkilöille, kilpailijoille, mekaanikoille, sekä tietysti yleisölle jota tänä vuonna iloksemme oli enemmän kuin vuonna 2014.

Ja KIITOS myös kaikille niille henkilöille, jotka tapahtuman tekemiseen ja läpiviemiseen osallistuivat, tavalla tai toisella. Erityis KIITOS jälleen Alastaro Circuitin Tupalan Terolle rata-alueen loistavasta kunnosta ja ”nippeli” asioiden hoitamisista.

Viikonloppu perjantain harjoituspäivineen oli jälleen raskas urakka tehtäväksi mutta hienosti selvittiin, tällä kertaa myös säiden haltija oli samaa mieltä meidän kanssa. Toimitsijoita oli loistava määrä ja yhteistyö sujui mallikkaasti. Kisat sujuivat kommelluksitta ja aikataulussa pysyttiin myös kiitettävästi.

Arpaonni suosi muutamia kisoihin osallistuneita; talkoolaisia ja katselijoita. Heille tarjottiin kyyti Vesan 1000cc 2-paikkaisella Suzukilla ja tuntui siltä, että he kaikki nauttivat siitä. Myös Artiolan Make järjesti elämyksen 2:lle halukkaalle, järjestäen kyydityksen heille.

Kilpailulähdöt olivat hyviä ja  yhdistetyt lähdötkin toimivat ihan suunnitellusti, eikä ”kolareita” edelleenkään nähty ennakko peloista huolimatta.

Mestaruuksien ratkaisut jäävät viimeisten 2 osakilpailun varaan, joka ajetaan Parnu Ringillä, Virossa ensi viikonloppuna IMK isäntänä ja Virtasalmen Motoparkissa 5.-6.9, HelRC:n toimiessa kisaisäntänä. Kaikki siis paikanpäälle katsomaan ratkaisuja.

Tulokset löytyvät täältä: http://www.srra.fi/content/fi/1/589/Tulokset.html

Toivotetaan kaikille ratamoottoripyöräilyn ystäville, talkoolaisille, sekä kilpailijoille vauhdikasta ja mukavaa loppukesää ja muistakaa pitää kumipuoli alaspäin,

 

Mika Mäkinen, WCRC ry

puheenjohtaja

FINNISH SUPERBIKE ALASTARO 8.-9.8.2015

Julkaistu aiheesta Tapahtumat | 08.07.2015

FINNISH SUPERBIKE Alastaro  2015 kilpailukutsu / lisämääräys on nyt julkaistu ja se löytyy täältä:

Alastaro SM 2015 KILPAILUKUTSU ja LISÄMÄÄRÄYS

Alastaron viikonlopusta 8. – 9.8. 2015 on jälleen tulossa erittäin tiivis kilpailutapahtuma. Kilpailuviikonloppu on kauden 2015 puolivälin etappi.

Kilpailijat voivat ilmoittautua täältä: http://www.iceroadracing.com/eilmo/ ja myös katselijat voivat seurata ilmoittautuneita samasta paikasta.

Mukaan kilpailemaan on tulossa myös runsas määrä ulkomaan sarjoja kiertäviä kuskeja, jotka taatusti haluavat haastaa SM sarjan kärkikuskit… Mukaan on tulossa ainakin Niki Tuuli (IMK) ja Eemeli Lahti (WCRC) SUPERSTOCK 600 luokkaan.

SUPERBIKE luokan kisassa nähdään ainakin EM sarjaa kiertävä WCRC:n Mika Höglund haastamassa SM kärkeä.

WCRC:n muista kuskeista Eeki Kuparisen ja Niko Mäkisen mukaan tulo SUPERBIKE luokan kisaan odottaa vahvistusta mutta toivotaan, että pääasiassa EM sarjaa kiertävät kuskimme pääsevät myös Alastarolle haastamaan SM:n kärkikuskit.

Molempina päivinä ajetaan kaikkien luokkien startit, poislukien uusi KTM RC390 cup, joka ajaa kilpailunsa lauantaina. Lauantai aamulla ajetaan kaikkien luokkien aika-ajot.

Finaalit starttaavat lauantaina ja sunnuntaina klo 13.

 

Kilpailu on SM osakilpailu luokkien Moto3, SUPERSTOCK 600, SUPERBIKE, sekä Sivuvaunut osalta.

Suomen Cup luokista mukana ovat Superstock 600 B, Superbike B ja junioreiden kovaa taistelua edustava MiniGP.

Kansallisina luokkia radalla nähdään Star Service Cup (jokkis), aina yhtä näyttävät Classic pyörät, kahdelta eri aikakaudelta, sekä uusi kansainvälinen KTM RC 390 Cup, joka on uusi ja helppo tapa lähteä mukaan Road Racingin kiehtovaan maailmaan.

Majoitukseen ja muuhun rata-alueeseen liittyvää löytyy Alastaro Circuit nettisivustolta: www.alastarocircuit.fi

Kilpailuviikonlopulle on tarjolla myös erilaisia V.I.P lippupaketteja. Esite paketeista löytyy täältä: VIP 2015.

Nyt WCRC: kautta tilattuna -20% ohjehinnasta.

V.I.P palvelut tuotetaan yhteistyössä Kallio Racing Teamin kanssa.

 

Kilpailun aikataulu (alustava) löytyy täältä: Alastaro RR 2015 alustava aikataulu.

Nyt kannattaa varata kalenteriin aikaa, kauden ehdottomasti ”kuuminpaan” kotimaiseen Road Racing viikonloppuun…

 

TERVETULOA MUKAAN

West Coast Racing Club

WCRC MINIMOTO EURA 16.-17.5.2015

Julkaistu aiheesta Tapahtumat, WCRC Mini-Moto 2015 | 19.05.2015

Moikka kaikille.

Kauden 2. Minimotojen osakilpailu ajettiin menneenä viikonloppuna Euran FK radalla, West Coast Racing Clubin toimiessa isäntänä.

Lauantain aikana ajettiin harjoitus ajoja ja osallistujina oli lähes kaikki kilpailuun ilmoittautuneista. Valitettavasti päivän aikana tuli myös pari konerikkoa mutta muiden kuskien avustuksella kaikki saatiin kuntoon sunnuntain kilpailupäiväksi ja kaikki pääsivät ”viivalle”.

Sunnuntain kilpailut aloitettiin klo 12.00 aika-ajo harjoituksilla ja itse kilpailut käytiin loppu päivän aikana. Kilpailulähtöjä oli kaikissa luokissa 2 kappaletta ja hyviä kilpailuja nähtiinkin. Hieno oli seurata junioreiden kisailua ja varikolla tapahtunutta yhteiseloa. Kaikki toistensa kavereita ja radalla toisiaan kunnioittavaa ajoa. Minimoto junior luokassa oli myös uusia kilpailijoita, mikä aina lämmittää mieltä. Myös MiniGP luokkaan on saatu uusia kuskeja ja luokka on edelleen erittäin suosittu. Suurin kilpailijamäärä osallistui uuteen Minisupermoto STOCK luokkaan, jossa kaikilla kilpailijoilla on samanlaiset kilpailulaitteet. Tämä 13-vuotiaista ylöspäin suunnattu luokka on juuri sellainen, jota henkilökohtaisesti olet kaivannut, sillä kustannustaso on erittäin kukkaro ystävällinen ja kaikki ovat samalla viivalla kaluston suhteen. Kaikki 24 pyörää, jotka suomeen tuli ensimmäisessä kuormassa, myytiin samantien ja ostajista 15 osallistui jo kilpailuun. Toivottavasti kilpailijoiden määrä vielä kasvaa ja mukaan saadaan myös ”mopo” ikäisiä kavereita mukavan ja vauhdikkaan lajin pariin.

WCRC:n kuskeista menestykseimmät kuskit tällä kertaa olivat Kenny Koskinen MiniGP luokassa, ja Niko Mäkinen Minisupermoto STOCK luokassa. Molemmat ”pojat” ajoivat päivän yhteistuloksissa hopealle luokissaan.

Tässä linkki sunnuntaipäivän tuloksiin, joista löytyy kuskien tiedot ja sijoitukset: https://www.race-monitor.com/Results/Race/28807

Kiitos kaikille osallistujille; niin kilpalijoille, heidän vanhemmilleen, mekaanikoilleen ja tietysti talkoo porukalle, jotka osaltaan kilpailun toteutumisen mahdollistivat.

Toivotaan, että saadaan taas viimeistään ensi vuonna jatkoa tähän mukavaan kilpailuun.

Terkuin vauhdikkain,

Mika Mäkinen, WCRC, kilpailunjohtaja / pj

2015 KEVÄTVUOSIKOKOUS

Julkaistu aiheesta Tapahtumat | 20.03.2015

WCRC ry:n sääntömääräinen kevätvuosikokous pidetään la 28.3.2015 klo 11.00 alkaen ABC Auranlaakson (Kaarinantie 702, 20540 Turku) kokoustiloissa. Tarjoilun vuoksi ilmoitathan osallistumisestasi 25.3. mennessä info@wcrc.fi
Tervetuloa!

WCRC MINI-MOTO 2015

Julkaistu aiheesta Tapahtumat, WCRC Mini-Moto 2015 | 14.02.2015

West Coast Racing Club ry järjestää perinteeksi muodostuneen Mini-Moto kilpailuviikonlopun 16.-17.5.2015 Euran FK radalla.

Lauantaina 16.5 pidetään vapaa harjoituspäivä kaikille kuskeille ja sunnuntaina 17.5 on sitten kilpailupäivä aika-ajoineen.

Kilpailuihin on ilmoittautunut mukava määrä osanottajia ja lista löytyy täältä:

Osallistujalista WCRC Minimoto 2015.xlsx

Mikäli nimeäsi ei löydy ilmoittautuneiden listalta ja olet mielestäsi ilmoittautunut, ilmoita siitä 040-5438617 / Mika Mäkinen.

Lauantaina 16.5 pidetään harjoittelupäivä aikavälillä 10.00 – 18.00. Aikataulu luokittain. Osallistumismaksu 20,00€ / luokka. Jos ajat useammassa luokassa, lisämaksu on 10,00€. WCRC:n lisenssikuskit ajavat clubin ”piikkiin”.

Ilmoittautumiset ja katsastus voidaan hoitaa myös lauantain aikana niin jää isompi kiire pois sunnuntain osalta.

Sunnuntaina 17.5 kilpailupäivänä varikko aukeaa klo 09.00 ja toimisto samaan aikaan. Ajamiset aloitetaan klo 12.00. Ympäristölupa ei salli ajamista aikaisemmin ja kilpailupäivän aikataulu on tiivis.Olemme tehneet ratkaisun, että aika-ajo / harjoitusaika yhdistetään mutta vaihtoehtona on erilliset harjoitukset n. 5 minuutin mittaisina. Tehdään lopullinen päätös kuljettajakokouksessa.

Alustava aikataulu löytyy täältä: WCRC MiniMoto 2015 AIKATAULU, harjoitus ja aika-ajo samassa

Viikonlopun aikana leiriytyminen alueella on mahdollista mutta EI VARIKKO-ALUEELLA vaan erikseen merkityllä alueella. Sähköstä ratayhtiö veloittaa 10,00€ / leiri.

Seuraavassa kilpailuun liittyvää materiaalia

– Rata-alueen kartta: Euran ratakartta 2015

– Ympäristölupa Euran FK rata: Euran FK rata ympäristölupa

– Kilpailun lisämääräys: Mini-Moto lisämääräys 2015, EURA

Toivotamme kaikki tervetulleeksi kilpailuihin, tavataan Eurassa ja tsemppiä viikonloppuun.

WCRC ry

ROAD RACING SM KILPAILUT 2015

Julkaistu aiheesta Tapahtumat | 14.02.2015

Kauden 2015 SM osakilpailujen päivämäärät ja järjestämispaikat on lyöty lukkoon.

Sarjan osakilpailuista löytyy tietoa täältä: http://www.srra.fi/content/fi/1/588/Kilpailut.html

2014 SYYSVUOSIKOKOUS

Julkaistu aiheesta Tapahtumat | 03.10.2014

Tervehdys kaikille.

West Coast Racing Club ry:n sääntömääräinen syysvuosikokous pidetään lauantaina 25.10.2014 klo 14.00 alkaen ABC Raision (Piilipuunkatu 2, Rauman valtatien varrella) neuvottelutiloissa.

Kokouksessa käsitellään sääntöjen syysvuosikokoukselle määräämät asiat.

Tarjoilun vuoksi ilmoitathan tulostasi 21.10.2014 mennessä sihteerille, joko puhelimitse tai sähköpostilla. Yhteystiedot löytyy: http://www.wcrc.fi/?page_id=10

Clubin kauden päättäjäiset (ja samalla talkoolaisten ”risteily”) pidetään 5-vuotisjuhlien merkeissä tammikuussa. Asiasta tiedotetaan myöhemmin syksyn aikana.

 

Terveisin

Anu Helenius

WCRC ry, sihteeri

6. ROAD RACING SM 2014, MOTOPARK

Julkaistu aiheesta Tapahtumat | 25.08.2014

Road Racing kausi 2014 saatiin päätökseen viime viikonloppuna Motoparkin moottoriradalla, Virtasalmella.

Viikonlopun aikana kaikissa SM luokissa ajettiin tupla lähdöt ja tapahtumia riitti jälleen molemmille päiville.

WCRC:llä oli jälleen kattava osallistuja kaarti kisoissa, käydäänpä hieman läpi viikonlopun startteja.

Superstock 600 luokassa Ville Kandelinin vauhti oli jälleen kohdillaan ja lauantaisen voiton myötä Ville varmisti itselleen luokan Suomen Mestaruuden. WCRC onnittelee Villeä ensimmäisestä mestaruudesta. Sunnuntain kilpailu oli dramatiikkaa täynnä ja valitettavasti Ville oli yksi näytelmän kärsijöistä. Jo kertaalleen punalipulla keskeytetty kilpailu keskeytettiin toiseen kertaan punalipulla kun Ville kaatui paluusuoran shikaanissa. Kova tälli ja Ville siirrettiin jatkotutkimuksiin Mikkelin sairaalaan. Onneksi mitään vakavaa ei sattunut ja Ville on jo kotihoidossa. Pikaista paranemista Villelle. Ville osallistui myös Honda CBR Cupin kilpailuun, voittaen 250cc luokan lauantaina ajetun kilpailun. Tämä tiesi sitä, että Ville kuittasi mestaruuden myös tästä luokasta.

Mukana Superstock 600 luokan kilpailussa oli tällä kertaa myös Aatu Valkeinen, ajaen koko viikonlopun hyvin. Aatu oli lauantaina 7. ja sunnuntaina 5. Hyvä suoritus Aatulta.

Superstock 600 luokan epäviralliset SM lopputulokset pisteineen löytyy täältä: http://www.roadracing.eu/index.php/superstock-600

Superstock B luokassa WCRC:n kuskeista mukana oli Matti Sallasmaa.  Matti oli lauantain kilpailussa sijalla 10 ja sunnuntaina Matti nosti sijoitustaan, ollen maalissa sijalla 9. Matti löytyy loppupisteissä sijalta 5, eli hyvin on koko kausi mennyt.      Superstock B:n epäviralliset lopputulokset pisteineen löytyy täältä: http://www.roadracing.eu/index.php/ssb

Superbike luokassa WCRC:n kuskeista mukana oli Mika ”Lamppu” Laaksonen, joka jälleen tuskaili pyörän elektroniikka ongelmien kanssa koko viikonlopun, eikä päässyt osallistumaan lauantain, eikä myöskään sunnuntain kilpailuun. Toivottavasti vika nyt viimein löytyy…  ”Lamppu” löytyy loppupisteissä sijalla 11. Superbike luokan epäviralliset lopputulokset pisteineen löytyy täältä: http://www.roadracing.eu/index.php/nordic-superbike

Superbike B luokassa clubin mainetta ylläpiti Teemu Koskinen. Teemu taisteli jälleen hienosti. Lauantain, sekä sunnuntain kilpailussa Teemu otti sijoituksen 2. Sarjan loppupisteissä Teemu sijoittui 2. sijalla ja Teemun kaulaan pujotetaan siis hopeinen mitali kauden päätteeksi. WCRC onnittelee Teemuakin. Superbike B luokan epäviralliset lopputulokset pisteineen löytyy täältä: http://www.roadracing.eu/index.php/superbike-b

Junioriluokassa MiniGP clubin mainetta niittää Teemun poika, Kenny Koskinen. Kenny hioi vauhtiaan perjantaina Motoparkissa, kunnes harmittoman näköinen kaatuminen romutti viikonlopun osallistumisen. Kämmenestä 2 sormen luuta murtui ja kipsi käteen… Eli viikonlopun kilpailut jäivät ajamatta. Toivotaan Kennyllekin pikaista paranemista, sillä Kennyn kausi jatkuu vielä parin osakilpailun verran. MiniGP:n sarjataulukko löytyy täältä: http://www.kisat.moottoriliitto.fi/pisteet.php?id=733&type=mp_pisteet&laji=Road+Racing&luokka=Road+Racing+Mini+GP+Suomen+Cup+2014&page=7

Kausi 2014 on siis paketissa, MiniGP luokkaa lukuunottamatta. Kausi on ollut jännittävä ja WCRC:n kuskeille mukavan menestyksekäs. WCRC kiittää lämpimästi kaikkia racing kuskejaan, sekä heidän taustajoukkojaan ja toivoo näkevänsä kaikki mukana myös kaudella 2015.

Kauden päättäjäisiä vietetään varmaan taas marraskuun alussa SRRA:n ja SML:n yhteisessä tilaisuudessa, eli toivotetaan tässä vaiheessa hyvää loppu vuotta ja kiitos kuskeille kauden suorituksista.

WCRC:n kauden päättäjäiset / syyskokous ajankohtaa ei vielä ole päätetty mutta pyritään järjestämään ”palaverit” lokakuun aikana.

 

Mika Mäkinen, WCRC