5. ROAD RACING SM (PM) 2014, ALASTARO

Julkaistu aiheesta Tapahtumat | 17.08.2014

Road Racing kausi 2014 jatkui viime viikonloppuna Alastaron moottoriradalla, Virttaalla.

Kilpailu oli samalla kauden 2. ja viimeinen PM osakilpailu. Ensimmäinen ajettiin ”salaa” Tanskassa toukokuussa. Tämä ”salaa” kilpailu tarkoittaa sitä, että kilpailusta ei ollut suomessa mitään tietoa ja näin monelta? suomalaiskuskilta jäi kilpailuviikonloppu väliin.

Viikonlopun aikana kaikissa luokissa ajettiin tupla lähdöt ja tapahtumia riitti jälleen molemmille päiville.

Mukana Alastaron osakilpailussa oli myös Niko Mäkinen (Nordic Superbike), joka tuotti Alastaroa varten kilpailukaluston suomeen. Valitettavasti  Eeki Kuparisen osallistuminen peruuntui, Botniaringin hurjien volttien myötä saatujen kolhujen seurauksena.

WCRC:llä oli entistä kattavampi osallistuja kaarti kisoissa, käydäänpä hieman läpi viikonlopun startteja.

Parhaana WCRC:n kuskina loisti tällä kertaa Eemeli Lahti Superstock 600 luokassa, ollen lauantaina 1. ja sunnuntaina 2. Eemeli teki visiitin Alastaroon, keskittyen kuitenkin kauden aikana Superstock 600 luokan EM sarjaan, Kallio Racing Teamin kuskina. Eemelin vauhti oli loistavaa koko viikonlopun ajan. Eemeli lähti kisaan paalupaikalta molempina päivinä. Myös Ville Kandelinin vauhti oli kohdillaan viikonlopun ajan ja Ville säilytti SM sarjajohdon (ero 12 pistettä), sijoittuen lauantaina 3. sijalle ja sunnuntaina Ville oli maalissa sijalla 4. Ville osallistui myös Honda CBR Cupin kilpailuihin, voittaen 250cc luokan molempina päivinä.

Viikonlopun yllättäjä oli aika-ajoissa hylkäyksen saanut (alipainoinen pyörä) Jesse Maikola, joka uskomattomalla nousullaan molempina päivinä hätyytteli sarjan vakiokuskeja. Lauantaina Jesse puristi lähtörivin viimeisestä paikasta sijalle 6 ja sunnuntaina huikean lopun jälkeen puristi itsensä podiumille, ollen maalissa 3. On tietysti valitettavaa, ettei Jessellä ole mahdollisuuksi ajaa koko kauden kisoja, vaikka vauhti kärkisijoihin tuntuisi kyllä riittävän… Tässä linkki epäviralliseen SM pistetilanteeseen: http://www.roadracing.eu/index.php/superstock-600

Superstock B luokassa WCRC:n kuskeista mukana oli  Kalle Mäntysaari ja Matti Sallasmaa. Kalle ajoi loistavasti, sijoittuen molempina päivinä kilpailuissa sijalle 2. Toivottavasti ajo maistuu jatkossakin ja näemme Kallea useamminkin kärkikähinoissa. Matti oli lauantain kilpailussa sijalla 14 ja sunnuntaina Matti nosti sijoitustaan, ollen maalissa sijalla 9. Matti löytyy sarjataulukosta sijalta 5, eli hyvin on mennyt. Kalle on sijalla 11. Superstock B:n epävirallinen pistetilanne löytyy täältä: http://www.roadracing.eu/index.php/ssb

Superbike luokassa WCRC:n kuskeista parasta vauhtia piti Niko Mäkinen, vaikkakin lauantai aamun aika-ajossa sattunut kaatuminen saattoi hieman verottaa vauhtia. Onneksi tällä kertaa selvittiin pienillä vaurioilla ja Niko pääsi osallistumaan kisaan. Niko sijoittui molemmissa starteissa sijalle 6. Sunnuntaina Niko taisteli jopa sijasta 3 mutta lopussa oli vain annettava periksi. Mika ”Lamppu” Laaksonen tuskaili pyörän elektroniikka ongelmien kanssa koko viikonlopun, eikä päässyt osallistumaan lauantain, eikä myöskään sunnuntain kilpailuun.  ”Lamppu” on sarjapisteissä sijalla 10. Tässä linkki Superbike luokan epäviralliseen sarjataulukkoon: http://www.roadracing.eu/index.php/nordic-superbike

Superbike B luokassa clubin mainetta kylvää edelleen Teemu Koskinen. Teemu taisteli jälleen hienosti. Lauantain kilpailussa Teemu otti sijoituksen 2.  ja sunnuntaina Teemu toisti lauantain sijoituksen 20 sek aikasakosta huolimatta. Sarjataulukossa Teemu majailee 2. sijalla ja taistelee vielä jälkimmäisissä kisoissa mitalisijoista kauden päätteeksi. Tässä linkki Superbike B Suomen cup sarjataulukkoon: http://www.roadracing.eu/index.php/superbike-b

Junioriluokassa MiniGP clubin mainetta niittää Teemun poika, Kenny Koskinen. Kenny hoiteli kisaviikonlopun näytöstyyliin ja voitti molemmat startit. Kenny on sarjakärjessä mutta vain 6 pistettä Jenny Ruokolaisen edellä. Toivotaan Kennylle hyvää jatkoa kaudelle. Sarjataulukko löytyy täältä: http://www.kisat.moottoriliitto.fi/pisteet.php?id=733&type=mp_pisteet&laji=Road+Racing&luokka=Road+Racing+Mini+GP+Suomen+Cup+2014&page=7

YCC luokassa nähtiin clubin uusi kuljettaja, Ari Kokko. Ari on kauden aikana osallistunut erinäisiin ratapäiviin mutta kilpaileminen on saanut odottaa. Nyt Ari osallistui ja heti syntyi tulosta. Lauantain kaatuminen aiheutti sellaisen tilanteen, että piti turvautua lainapyörään. Onneksi sellainen järjestyi ja Ari pääsi kilpailu startteihin. Ari ajoi hienosti molemmissa starteissa, sijoittuen kummassakin sijalle 2. Toivotan Arillekin hyvää loppukautta ja malttia…

Seuraava, eli kauden 6. ja samalla kauden viimeinen SM kilpailuviikonloppu ajetaan Motoparkin radalla 23.-24.8.2014. Siellä mestaruudet sitten ratkaistaan kaikissa luokissa. Toivotaan kaikille WCRC:n kuskeille onnea ja menestystä tuleviin kisoihin.

Palataan asiaan taas kisojen jälkeen.

ALASTARON 2014 KISASTA ISO KIITOS KAIKILLE

Julkaistu aiheesta Tapahtumat | 12.08.2014

Tervehdys kaikille ja ISO KIITOS järjestelyissä mukana olleille talkoolaisille, kilpailijoille, sekä tietysti yleisölle jota tänä vuonna iloksemme oli reilusti enemmän kuin vuonna 2013.

Ja KIITOS myös kaikille niille henkilöille, jotka tapahtuman tekemiseen ja läpiviemiseen osallistuivat, tavalla tai toisella. Erityis KIITOS Alastaro Circuitin Tupalan Terolle rata-alueen loistavasta kunnosta ja ”nippeli” asioiden hoitamisista.

Viikonloppu perjantain harjoituspäivineen oli jälleen raskas urakka tehtäväksi mutta hienosti selvittiin, tällä kertaa j0pa säiden haltija oli lähes samaa mieltä meidän kanssa. Toimitsijoita oli hyvä määrä ja yhteistyö sujui mallikkaasti. Pieniä aikataulu muutoksia sade aiheutti lauantaina mutta sunnuntai meni loistavasti.

Kuluneen viikonlopun ajaksi saimme vieraan Espanjasta, Maria Alonson. Maria toimii Team Stratoksen sopimusasioiden hoitajana ja hän halusi ehdottomasti tutustua suomalaiseen kilpailu järjestelmään paikan päällä. Ainakin kommenteista ja ilmeistä päätellen, Maria nautti suuresti reissustaan. Kallion Vesan tarjoama ”kyyti” kruunasi viikonlopun, eikä ylistys sanoille tullut loppua. Mamolan kyydissäkin ollut Maria sanoi rehellisesti, että Vesan kyyditys oli aivan toista luokkaa ja se jarrutus…

Arpaonni suosi myös muutamia muita kisoihin osallistuneita, talkoolaisia ja katselijoita. Heille tarjottiin myös kyyti Vesan mukana ja tuntui siltä, että he kaikki nauttivat siitä. Kuvia kyyditus tapahtumasta löytyy täältä: https://www.dropbox.com/sh/oqp1ady8ecgp04w/AABPSdYPOQwI8V6hlVpN3H5wa. Kiitos Asserille kameran käytöstä.

Kilpailulähdöt olivat hyviä ja uusien järjestelyjen mukaan ajetut yhdistetyt lähdötkin toimivat ihan suunnitellusti, eikä ”kolareita” nähty ennakko peloista huolimatta.

Mestaruuksien ratkaisut jäävät viimeisen osakilpailun varaan, joka ajetaan Virtasalmen Motoparkissa 23.-24.8, IMK:n toimiessa kisaisäntänä. Kaikki siis paikanpäälle katsomaan ratkaisuja.

Tulokset löytyvät täältä: http://www.srra.fi/content/fi/1/589/Tulokset.html

Toivotetaan kaikille ratamoottoripyöräilyn ystäville, talkoolaisille, sekä kilpailijoille vauhdikasta ja mukavaa loppukesää ja muistakaa pitää kumipuoli alaspäin,

 

Mika Mäkinen, WCRC ry

puheenjohtaja

VIESTI TALKOOLAISILLE

Julkaistu aiheesta Tapahtumat | 06.08.2014

Tarkennuskia Alastaron kisojen talkoolaisille. Kaikki eivät ole saattaneet sähköpostiosoitettaan minulle ja toivottavasti viesti kulkee tätä kautta:

Moikka kaikille ja kiitos kun olet ilmoittautunut ”talkoisiin” Alastaron kisoihin.

RATATUOMARIT:
Muistutetaan kaikkia vielä, eli keli on varmaan viikonloppuna haasteellinen, eli lämpöä riittää ja välillä voi tulla sadettakin, eli varautukaa asianmukaisin varustein.

Ratatuomaripisteille toimitetaan vesikannut ja mehutiivistettä niin jokainen voi itse plantata sopivan makuista juomaa.
Eväspussit jaetaan aamulla aamupalan yhteydessä, muista ottaa omasi mukaan.

LÄHDÖNJÄRJESTELY
Kelin suhteen sama kuin ratatuomareillekin. Hommaamme teltan lähtöalueelle suojaksi aurinkoa vastaan…
Lähdönjärjestelyä hoitaa Anne Mäkinen. Hän antaa ohjeet kokoontumisista ja toimintatavoista.
Lähdönjärjestelijät tuntia ennen ensimmäistä starttia (klo 12.00) YLÄVARIKON toimitsijateltalla.

KAIKKI
Pitäkää huoli, että saatte kilpailutoimistosta (Outi) mahdollisia matkakorvauksia varten lomakkeen, jonka täytätte ja palautatte kilpailutoimistoon maksua varten. Tämä ei ole pakko jos ei haluu…

Majoituslistaa pitää Heli Konttinen. Hän saapuu alueelle perjantaina, siihen asti ”mökit” jakaa allekirjoittanut.

Linkki: http://www.wcrc.fi/wp-content/uploads/2014/07/Alastaro-RR-2014-aikataulu-korjattu-28.7.2014.pdf aikatauluun, jossa on ajat kilpailijoille ja yleisölle lauantain / sunnuntain osalta.

Talkoolaiset kokoontuvat aikataulusta poiketen seuraavasti:

Torstaina:
– Koska porukkaa on tulossa jo torstaina alueelle, kokoonnutaan ylävarikon tornilla n. 20.00 ja katsotaan majapaikat.
– Torstaina meillä ei valitettavasti ole tarjolla mitään ruokaa tai iltapalaa (ellei varikon baari ole auki?), eli ottakaa omat eväät mukaan.

Perjantaina:
– Kokoonnutaan klo 08.00 varikon ”baariin” aamupalalle ja katsotaan ketä on paikalla. Tehdään lista ratavalvontavuoroista.
– Tauon aikana menemme syömään varikon ”baariin”. Pidä huoli, että olet saanut ruokalipukkeen.
– Päivän päätyttyä kokoonnumme baariin ja katsotaan illan talkootyöt läpi. Tekemistä varmaan piisaa…

Lauantaina:
– Kokoonnutaan klo 07.30 alkaen YLÄVARIKON toimitsijatelttaan aamupalalle.
– Ratatuomareiden kokous pidetään klo 08.15, Jani Front.
– Ratatuomaripisteissä kaikki valmiina klo 08.50.
– Tauolla ruokailu YLÄVARIKON toimitsijateltalla
– Iltapala / kylmää juotavaa tarjolla klo 19.00 YLÄVARIKON toimitsijateltalla.

Sunnuntai:
– Kokoonnutaan klo 08.00 alkaen YLÄVARIKON toimitsijatelttaan aamupalalle.
– Ratatuomareiden kokous pidetään klo 08.30, Jani Front.
– Ratatuomaripisteissä kaikki valmiina klo 09.20.
– Tauolla ruokailu YLÄVARIKON toimitsijateltalla

Tiedotellaan muista asioista sitten paikanpäällä ja pidetään ”tukikohtana” YLÄVARIKON toimitsijatelttaa, sieltä löytyy vastaus melkein kaikkeen…

TERVETULOA

Mika Mäkinen, WCRC ry

4. ROAD RACING SM 2014, BOTNIARING

Julkaistu aiheesta Tapahtumat | 23.07.2014

Road Racing kausi 2014 jatkui menneenä viikonloppuna Botniaringin moottoriradalla, Jurvassa.

Viikonlopun aikana kaikissa luokissa ajettiin tupla lähdöt ja tapahtumia riitti reilusti molemmille päiville.

Mukana oli tällä kertaa myös Eeki Kuparinen, joka testimielessä osallistui Superbike luokan kilpailuun. Eekihän ajaa ”vakituisesti” Espanjan CEV sarjaa tällä kaudella, Niko Mäkisen tapaan mutta nyt kesätauon aikana oli mahdollisuus kilpailla Suomessa.

WCRC:llä oli jälleen kattava osallistuja kaarti kisoissa, käydäänpä hieman läpi viikonlopun startteja.

Parhaana WCRC:n kuskina loisti tälläkin kertaa Ville Kandelin Superstock 600 luokassa, ollen lauantaina 3. ja sunnuntaina 2. Ville siirtyi jälleen SM sarjan kärkeen. Vaikka Ville ei aivan tyytyväinen ollutkaan, on silti hienoa katsoa hänen kehitystään ja kamppailuaan SM luokan kärkitaistoissa. Tässä linkki epäviralliseen SM pistetilanteeseen: http://www.roadracing.eu/index.php/superstock-600

Superstock B luokassa WCRC:n kuskeista mukana oli  Matti Sallasmaa, joka lauantaina ajoi loistavasti ja kipusi podiumille 3. tilallaan. Sunnuntaina Matti oli 10.  Matti löytyy sarjataulukosta sijalta 4, eli hyvin on mennyt. Superstock B:n epävirallinen pistetilanne löytyy täältä: http://www.roadracing.eu/index.php/ssb

Superbike luokassa WCRC:n kuskeista parasta vauhtia piti Eeki Kuparinen, vaikkakin sunnuntai aamun warm-upissa sattunut raju kaatuminen esti Eekin osallistumisen sunnuntain starttiin. Lauantaina Eeki voitti lähdön kovan taistelun jälkeen. Mika ”Lamppu” Laaksonen ajoi myös hyvin, vaikkakin kilpailu keskeytyi lauantaina kaatumiseen. Sunnuntain kilpailuun ”Lamppu” sai kaluston ja itsensä kuntoon ja ajoi hienosti sijalle 6.  ”Lamppu” on sarjapisteissä sijalla 9. Tässä linkki Superbike luokan epäviralliseen sarjataulukkoon: http://www.roadracing.eu/index.php/nordic-superbike

Superbike B luokassa clubin mainetta kylvää Teemu Koskinen. Jurvassa Teemu taisteli jälleen hienosti. Lauantain kilpailussa Teemu otti sijoituksen 6. Sunnuntaina Teemu oli jälleen kärkikahinoissa ja maalissa sijalla 3, eli podiumilla nähtiin tyytyväinen mies. Sarjataulukossa Teemu majailee 4. sijalla ja taistelee vielä jälkimmäisissä kisoissa mitalisijoista kauden päätteeksi. Tässä linkki Superbike B Suomen cup sarjataulukkoon: http://www.roadracing.eu/index.php/superbike-b

Junioriluokassa MiniGP clubin mainetta niittää Teemun poika, Kenny Koskinen. Kenny on ajanut hienosti koko kauden mutta tällä kertaa kisa jäi valitettavasti puoleen kierrokseen, sillä Kenny kaatui jo ensimmäisellä kierroksella. Toivotaan Kennylle parempaa onnea tuleviin kisoihin.

Seuraava, eli kauden 5. SM kilpailuviikonloppu ajetaan Alastarolla 9.-10.8.2014. Kilpailu onkin ns. kotikisa, sillä WCRC toimii isäntänä viikonlopun kilpailuissa. Toivotaan kaikille WCRC:n kuskeille onnea ja menestystä tuleviin kisoihin.

Palataan asiaan taas kisojen jälkeen.

ALASTARO ROAD RACING 2014 – FINNISH SUPERBIKE

Julkaistu aiheesta Tapahtumat | 26.06.2014

Alastaro Road Racing 2014 mainos JPG

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Alastaro Road Racing 2014 kilpailukutsu / lisämääräys on julkaistu ja se löytyy täältä:

Alastaro SM 2014 KILPAILUKUTSU ja LISÄMÄÄRÄYS

Alastaron viikonlopusta 9. – 10.8. 2014 on jälleen tulossa erittäin tiivis kilpailutapahtuma.Kilpailuviikonloppu on kauden 2014 ”semi” finaali, eli saatetaanpa Alastarolla jo ”leipoa” uusia mestareita.

Kilpailijat voivat ilmoittautua täältä: http://www.iceroadracing.com/eilmo/ ja myös katselijat voivat seurata ilmoittautuneita samasta paikasta.

Mukaan kilpailemaan on tulossa myös runsas määrä ulkomaan sarjoja kiertäviä kuskeja, jotka taatusti haluavat haastaa SM sarjan kärkikuskit… Laitetaan listaa kun ilmoittautumiset on saatu.

Molempina päivinä ajetaan kaikkien luokkien startit ja lauantai aamulla aika-ajot.

Kilpailu on myös PM osakilpailu luokkien Moto3, Superstock 600, sekä Nordic Superbike osalta. Toivomme suurta osallistuja ryntäystä muista pohjoismaista, taistelemaan PM titteleistä.

Majoitukseen ja muuhun rata-alueeseen liittyvää löytyy Alastaro Circuit nettisivustolta: www.alastarocircuit.fi

Kilpailuviikonlopun aikana on tarjolla myös V.I.P lippupaketteja, hintaan 150,00 €. Esite paketista julkaistaan piakkoin.

Kilpailun aikataulu (time schedule) löytyy täältä: Alastaro RR 2014 aikataulu, korjattu 28.7.2014.

Nyt kannattaa varata kalenteriin aikaa, kauden ehdottomasti ”kuuminpaan” kotimaiseen Road Racing viikonloppuun…

 

TERVETULOA MUKAAN

West Coast Racing Club

 

 

2. ROAD RACING SM 2014, KEMORA

Julkaistu aiheesta Tapahtumat | 15.06.2014

Road Racing kausi 2014 jatkui kuluneena viikonloppuna Kemoran moottoriradalla, Vetelissä.

Viikonlopun aikana kaikissa luokissa ajettiin tupla lähdöt ja tapahtumia riitti reilusti molemmille päiville.

Valitettavasti lauantaina sattuneet kaatumiset verottivat hieman sunnuntain kisailijoita mutta hyvät startit olivat myös sunnuntaina ja taistelua loppu metreille…

WCRC:llä oli jälleen kattava osallistuja kaarti kisoissa, käydäänpä hieman läpi viikonlopun startteja.

Parhaana WCRC:n kuskina loisti tällä kertaa Ville Kandelin Superstock 600 luokassa, ollen lauantaina 1. (samalla myös Villen eka voitto SM sarjassa) ja sunnuntaina 5.Ville siirtyi samalla SM sarjan kärkeen. Eemeli Lahti ei muilta kiireiltään Kemoraan päässyt ja putosi sen myötä sarjataulukossa sijalle 4. Tässä linkki epäviralliseen SM pistetilanteeseen: http://www.roadracing.eu/index.php/superstock-600

Superstock B luokassa paras WCRC:n kuski oli Kemorassa Janne Lempinen, lauantain 4. tilalla ja sunnuntaina Janne oli 6. Matti Sallasmaa seurasi peesissä, ollen lauantaina 5 ja sunnuntaina 6. Superstock B:n pistetilanne löytyy täältä: http://www.roadracing.eu/index.php/ssb

Superbike luokassa WCRC:n kuskeista parasta vauhtia piti jälleen Mika ”Lamppu” Laaksonen, ollen lauantain, sekä sunnuntain  kisassa 6. ”Lamppu” on SM taulukossa nyt sijalla 7. Tässä linkki Superbike luokan epäviralliseen sarjataulukkoon: http://www.roadracing.eu/index.php/nordic-superbike

Superbike B luokassa clubin mainetta kylvää Teemu Koskinen. Kemoran viikonloppu jäi hieman ”valjuksi”, verrattuna kauden avaukseen, jossa Teemu oli molemmissa starteissa 2. Kemorassa Teemu taisteli kuitenkin sijoitukset 6. ja 7. ja yhteistuloksissa Teemu majailee 3. sijalla. Tässä linkki Superbike B Suomen cup sarjataulukkoon: http://www.roadracing.eu/index.php/superbike-b

Junioriluokassa MiniGP clubin mainetta niittää Teemun poika, Kenny Koskinen. Kenny on hienosti oppinut MiniGP pyörän salat ja taisteli kisassa tilalle 2. MiniGP luokan kisoja on ajettu sekä Mini-Moto kilpailujen yhteydessä, että nyt Kemoran SM osakilpailun yhteydessä. Valitettavasti ajan tasalla olevaa pistetilannettä en löytänyt mistään mutta kyllä Kenny korkealla on…

Seuraava, eli kauden 3. SM kilpailuviikonloppu ajetaan poikkeuksellisesti Virossa, Pärnun radalla 5.-6.7.2014.

Palataan asiaan taas kisojen jälkeen.

1. ROAD RACING SM 2014, BOTNIARING

Julkaistu aiheesta Tapahtumat | 25.05.2014

Road Racing kausi 2014 avattiin kuluneena viikonloppuna Jurvan Botniaringillä. Lievää osanottajapulaa oli havaittavissa mutta kunnon kisaa käytiin silti koko viikonlopun ajan. Varsinkin Moto3 luokan osallistujamäärä oli hienoinen yllätys, sillä paikalle oli tullut vain 4 kuljettajaa. Valitettavasti heidän joukossaan ei ollut yhtään WCRC:n edustajaa. Koitetaan löytää jostain meillekin edustaja tähän luokkaan.

Muissa ajetuissa luokissa WCRC oli hyvin edustettuna ja kuskeja löytyi melkein kaikkien luokkien tuloslistoista.

Kilpailuviikonloppu käytiin loistavassa kelissä ja WCRC:n kuskit keräsivät aimo annoksen SM / Suomen Cup pisteitä.

Parhaana WCRC:n kuskina Eemeli Lahti Superstock 600 luokassa, ollen lauantaina 2. ja sunnuntaina otti voiton. Eemeli johtaa SM pisteissä.

Samassa luokassa Ville Kandelin ajoi myös hienosti, ollen lauantaina 4. ja sunnuntaina 3. Ville pisteissä kolmantena.

Superstock B luokassa paras WCRC:n kuski Matti Sallasmaa oli lauantaina 6. Sunnuntain kisaan Matti ei osallistunut. Samassa luokassa mukana oli myös Janne Lempinen, hän keskeytti lauantaina mutta sunnuntaina heltisi 6. sija.

Superbike luokassa WCRC:n kuskeista parasta vauhtia piti Mika ”Lamppu” Laaksonen, ollen lauantain kisassa 4. Valitettavasti Lamppu kaatui sunnuntain kisassa sijalta 3 mutta onneksi tuloksena vain kosmeettisia vammoja.

 

 

WCRC Mini-Moto 2014

Julkaistu aiheesta Tapahtumat | 11.05.2014

Kauden 2014 ensimmäiset Mini-Moto kilpailut pidettiin Eurassa, Kauttuan FK radalla 4.5.2014.

Kisat olivat ensimmäiset, jotka olen vetänyt läpi lumisateessa… Eli kelit eivät oikeasti oikein suosineet tapahtumaa.

Siitä huolimatta oli kiva katsella junioreiden ja vähän vanhempienkin kuskien antaumuksellista osallistumista ja huolto joukkojen kärsivällisyyttä. Siksi varmaan näitä ”hommia” tulee niin mielellään tehtyä.

Vaikka sää olot olivatkin ilkeät, kisat saatiin pidettyä hyvässä hengessä ja kaikilla oli kivaa. Rata oli uusi tuttavuus ja kuskit pitivät siitä, vaikkakin radan kapeuden takia ohittaminen oli aika-ajoin hieman hankalaa mutta kyllä ne nopeammat aina ”reiän” löysivät.

Kiitos kaikille osallistujille ja talkoolaisille, VPK:n tytöille puffetista / hyvästä ruuasta, sekä Euran UA:lle radan ”lainasta”.

Toivottavasti hommalle saadaan taas jatkoa.

Tässä linkkejä tuloksiin (korjattu 12.5):

– Aika-ajo tulokset WCRC Mini-Moto 2014, Aika-ajo Tulokset

– Kilpailu tulokset, kisa 1 WCRC Mini-Moto 2014, Tulokset, Kilpailu 1

– Kilpailu tulokset, ksa 2 WCRC Mini-Moto 2014, Tulokset, Kilpailu 2

– Kokonaispisteet WCRC 2014 kisan jälkeen WCRC Mini-Moto 2014 kokonaispisteet

 

Hyvää kesää kaikille toivottaa WCRC

2014 KEVÄTVUOSIKOKOUS

Julkaistu aiheesta Tapahtumat | 26.02.2014

WCRC ry:n sääntömääräinen kevätvuosikokous pidetään lauantaina 8.3.2014 klo 19.00 alkaen Turussa,

LEAF Areenan kokoustiloissa, osoitteessa Kärsämäentie 35, Turku.

Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät kevätvuosikokous asiat.

Kevätvuosikokouksen jälkeen jäsenistön kesken pidetään kehityspalaveri Leaf Areenan saunatiloissa.

Yhteissauna, eli uima-asut mukaan.

Jäsenistö on tervetullut mukaan kehittämään clubin toimintaa.

Ruoka-/ juomatarjoilun vuoksi ilmoittautumiset sihteerille keskiviikkona 5.3.2014 mennessä.

 

WCRC hallitus

KOKOUS PIDETTY JA KAUSI PÄÄTETTY

Julkaistu aiheesta Tapahtumat | 12.11.2013

Terveiset risteilyltä.

Syysvuosikokous saatiin pidettyä hyvässä hengessä ja tehtiin taas roppakaupalla hyviä päätöksiä.

Hallituksen erovuoroisina jäseninä olivat Marjamaan Petri ja Kuparisen Maarit. Petri valittiin jatkamaan mutta Maaritin tilalle valittiin Mini-Moto / MiniSuperit ”edustajaksi” henkilöitynyt Kantosen Jarno. Maarit itse teki aloitteen luopumisesta ja esitti toiveenaan juuri sellaisen jutun, että Mini puolen kaveri saataisiin hallitukseen ja näin kävi, hyvä homma. Hallituksessa 2014 istuvat siis Anu Helenius, Sami Lehtonen, Petri Marjamaa ja Jarno Kantonen ja puheenjohtajan nuijaa heiluttaa Mika Mäkinen.

Kesän 2014 kisoja käytiin läpi mutta vielä ei ole tiedossa missä ja milloin niitä pystytään järjestämään. Palataan niihin kun kaikki selviää…

Kauden tukieurot laitettiin junioripuolen kannustukseen, eli maailmallakin menestystä niittänyt ja loistavasti klubia edustanut Kenny Koskinen palkittiin 1000 euron stipendillä. Toivottavsti tämä tunnustus auttaa vaikka ensi vuoden suunnitteluun ja kannustaa Kennyä ja vanhempia edelleen panostamaan urheilemiseen. Kentsu+Mikke-1

Kiitos vielä kaikille osallistujille, hauskaa oli.

Hyvää loppuvuotta ja palataan taas asiaan kun on jotain tiedoteltavaa.

 

WCRC